Kookengän mittava roll-out: 43 myymälää puolessa vuodessa

Merkkikengistä, hyvistä valikoimista ja palvelusta tunnetut K-ryhmään kuuluvat K-Kenkä sekä Andiamo-kaupat yhdistyivät Kookenkä-brändin alle. Pikval ja Kookenkä tekivät myymälöiden nopean ja laajan roll-outin tehokkaasti. Kenkäkesko ja sen kauppiaat koordinoivat projektin, Pikval hoiti kalusteiden teon ja logistiikan.

Kookenkä Lahden Karisma -kauppakeskuksessa.

’Yhteensä 43 myymälää 30 paikkakunnalla valmistui nopeassa aikataulussa. Suomen mittakaavassa erittäin suuri uuden brändin myymälä roll-out tehtiin puolessa vuodessa, kertoo Kenkäkesko Oy:n toimitusjohtaja Martti Toivanen. ’Yhteistyö Kenkäkeskon ja Pikvalin kesken sujui erinomaisesti koko projektin ajan.

 

 

Kustannustehokas satsaus

Lahden Karisman myymälän valikoima houkuttelee ostamaan.

Brändien yhdistämisen ja uuden konseptin taustalla on asiakkaiden palvelu entistä kokonaisvaltaisemmin ja paremmin. Vanhoja myymälöitä muutettiin kohtuullisella satsauksella uuden brändin mukaiseksi, mukana oli niin ostoskeskusmyymälöitä, kivijalkamyymälöitä kuin uusia myymälätilojakin. Yhtenäinen ilme onnistui myös kalusteiden tuoman selkeän linjan ansiosta.

Katso lisää toteuttamiamme myymälöitä muodin alalta >

 

Comments are closed.