Pikval mukana Taitaja 2012 -tapahtumassa valitsemassa SM-voittajaa

Nuorten ammattitaidon SM-kilpailu Taitaja on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen vuosittainen tapahtuma. Taitaja 2012 järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 24.–26.4, ja Pikval on mukana hiomassa tulevista huonekalupuusepistä parhaita osaajia esiin

Pikval mukana valitsemassa nuorten huonekalupuuseppien SM-mestaria
Ammattitaidon SM-kilpailussa oman alansa Suomen mestaruudesta kilpailee 400 nuorta 42 alalta.

Pikvalin suunnittelija Vesa Saarinen tuomaroi huonekalupuuseppä-sarjaa yhdessä kahden muun alan ammattilaisen kanssa. Vesalla on pitkä kokemus sekä puutuotteiden suunnittelusta että niiden valmistamisesta

- ’Odotan kilpailulta kovaa tasoa, sillä toisistaan mittaa siellä ottavat karsintojen kautta finaaliin päässeet taitavat puuseppäopiskelijat. Vuoden alussa käydyissä semifinaaleissa osallistujia oli 1800, joista nyt 400 on SM-kisoissa. Näistä kahdeksan huonekalupuuseppäsarjassa ja odotan mielenkiinnolla mitä nuoret saavat kisassa aikaan’, Vesa Saarinen kertoo.

Voittajalla pitää olla sekä silmää että taitoa
Huonekalupuuseppälajissa kilpailijoiden urakkana on valmistaa mallituolin mukainen tuoli 19 tunnissa. Tehtävässä yhdistyy vanhan ja uuden tekniikan hyödyntäminen, sillä kilpailijoiden tulee käyttää valmistuksessa sekä CNC-työstökeskusta että perinteisempiä puuntyöstökoneita ja laitteita. Tuolit kootaan, viimeistellään ja paljastetaan viimeisenä kilpailupäivänä. Tuomaristo ratkaisee kilpailijoiden paremmuusjärjestyksen arviointitaulukon perusteella

Mukaan seuraamaan ja kannustamaan
Taitaja2012-tapahtumassa yleisö pääsee seuraamaan ammattiin opiskelevien nuorten kilpailuja. Tapahtumassa nuoret voivat myös tutustua eri ura- ja koulutusvaihtoehtoihin ja miettiä omaa ammatinvalintaa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Lisätietoa tapahtumasta: www.taitaja2012.fi

Comments are closed.